Kirjaudu tai rekisteröidy Puheenvuoro-palveluun
Kokoomusjohtoiselle Yleisradiolle on tuottanut vaikeuksia säilyttää etäisyys presidentinvaaleissa kampanjoiviin tahoihin. Tasapuolisuutta on kierretty uutistoiminnassa, mikä on monella tavalla vaikea kysymys Ylen uskottavuuden kannalta. Yleisradio on vuosikymmenten mittaan panostanut paljon henkistä pääomaa juuri uutistoiminnan uskottavuuteen. Tästä linjasta on nyt poikettu tavalla, joka...
Sauli Niinistön Nato-kanta on jäänyt monelle presidentinvaalin vaalitenttejä seuraavalle epäselväksi. Itse Niinistö on halunnut vältellä asian käsittelyä ja lausunut näkemyksiään ympäripyöreästi toisin kuin vuoden 2006 vaalin alla, jolloin hän oli kärkkäämpi ja kärkevämpi sanoissaan. Tuolloin Sauli Niinistöllä oli missio, hän propagoi Suomen Nato- jäsenyyttä ja pyrki osoittamaan tien, jota...
Suomessa vähätellään Anders Behring Breivikin joukkomurhaa. Se on vaarallista ja lyhytnäköistä, mutta ennen kaikkea vähättely on perusteetonta, eikä sopusoinnussa tiedettyjen tosiasioitten kanssa. Nyt on esillä myös pyrkimys tulkita Norjan tragedia ”yksittäiseksi teoksi”, tai ”sairauden oireeksi”. Breivikin manifesti on mainittu ”Unabomber-kopioksi”. Tämä kaikki hämärtää teon poliittisia...
Pekka Manninen
Jyväskylä
Sitoutumaton
Kirjailija, toimittaja
Näytä koko profiili
Tietopakettiin tutustumalla pääset hetkessä mukaan yhteisöön.
Mitä ovat Puheenvuoro ja Vapaavuoro?